Iloinen Viljandi
Ajankohtaista seurassa
Seuran esittely
Vyryn juttuarkisto
Vyryn kuvagalleria
Viestiä Vyrylle
Viljandin ystävät ry
perinteen rytmissä...
Viljandin historia
Taitelija Kai Mägedi
Taiteilijaklubin vierailu 2005
Juttu Sakalassa 2004
Kevätretki 2004
Kyykkäpeli 2003
Kevätretki 2004

Vyryn kevätretki Viljandiin 30.4 – 2.5.2004

Jana Šteinberga

Kengät ovat vieläkin Viljandin pölyssä ja kasvot punaisena Viljandin auringosta. Nimenomaan Viljandin auringosta, joka paistoi meille koko matkan ajan. Istun siis tässä naama punaisena pölyiset kengät jalassa ja annan viikonlopun tapahtumien kulkea silmieni edessä.

Perjantai-iltana saapui Viljandiin huomaamattomasti pieni valkoinen bussi. Siihen loppui samalla matkan hiljainen ja huomaamaton osuus, sillä hetken kuluttua Tapion nallekarhun lailla murisevan naurun saattamana tunki bussista ulos iloinen seurua. Ja eikä se ollut saapunut Viljandiin tyhjän takia – turhan vuoksi. Mukana oli kolme urheaa urheilijaa (Pirjo, Pekka ja Merja), jotka olivat tulleet osallistumaan Viljandijärven ympärijuoksuun. Muiden matkan päämäärä ei ollut suinkaan vaatimattomampi: kuka uskaltaa väittää, että urheilijoiden henkinen tukeminen olisi muka koskaan helppoa hommaa! Totuuden nimissä todettakaan, että bussista tullessaan olivat meidän sankarimme hieman väsyneitä, ja mielissä pyörivät Tegelaste tuban suuret ruoka-annokset. Enemmistöllä matkalaisista oli vanhassa muistissa Viljandin herkut, ja he saattoivat kilvan kertoa mieltymyksiään niille, jotka saisivat pian ensimmäistä kertaa nauttia Viljandin ravintoloiden tarjoiluista.

Jana ja Liina olivat varanneet kapakassa suuren pöydän ja odottivat malttamattomina Viljandin ystävien saapumista. Riemunkiljaisut kaikuvat Viljandissa: kadonneet tyttäret Merle ja Milja olivat palanneet kotikaupunkiinsa - sitä täytyi juhlia; vanhat viljandinkävijät Henri, Pirjo, Santtu, Pekka, Jana, Merja ja Esa olivat saapuneet kylään, myös sitä tuli juhlia. Tapio ja Marja-Liisa olivat ensimmäistä kertaa Viljandissa – sitä tuli ehdottomasti juhlia. Niin se ilta kuluikin. Sulauduimme sujuvasti Tegelaste tuban vieraiden joukkoon ja nautimme kapakan huvituksista. Ja huvituksia riitti odotusten mukaisesti, jopa enemmänkin: illan musiikista vastasi Vyryn lauluilloista tuttu pelimanni Kulno ystäviensä kanssa. Ja he soittivat hyvin – kuten aina. Illan tähtihetki oli kuitenkin "Süldi ja saasta ansambel Pekka, Kulno ja Henri" -kokoonpanon esiintyminen. He esiintyivät hyvin herkkänä hetkenä: oli saapunut vapun keskiyö ja noitatanssin (kuten vappuyönä aina), koporanttien raikuvan laulun [kuten vappuyönä (ja tämän tästä) aina] ja kolisevien oluttuoppien saattamina liittyi Viro Euroopan Unionin ystävällismieliseen perheeseen. Vallalla oli kuitenkin hyvin moninaiset tunteet. Tunteiden ristiaallokasta huolimatta yhtyeemme hyppäsi rohkeasti lavalle ja lauloi viehättävän serenadin kauniimman sukupuolen edustajille palauttaen samalla kuulijoiden mieliin, että rakkaus voittaa kaiken - myös EU:ssa. Milloinka sankarimme menivät nukkumaan ja montako tuoppia olutta oli sitä ennen tyjentynyt, siitä historia vaikenee.

Lauantai-aamu sujui keltä mitenkin: toiset nousivat jo varhain ja alkoivat puuhastella pikkuruisten mutta tärkeiden askareiden parissa, kuten aamupala, juoksuun ilmoittautuminen, sukulaisten tapaaminen jne. Jotkut ryömivät esiin peiton alta vasta hieman ennen aamupala-pöydän raivaamista valittaen samalla jotakin liian varhain saapuneesta päivästä. Mutta suuri päivä oli alkanut! Kello 12 olivat kaikki paikalla. Paikalla tietenkin Viljandijärven rannassa, josta juoksu alkoi. Juoksukilpailu erosi edellisistä vuosista ennätyksellisen suurella osallistujamäärällään. Meidän urhea joukkueemme, Pirjo, Merja ja Pekka heittivät vakavan haasteen reittiennätyksen haltijalle Loskutovile ja itselleen Pärnakivile. Pian kuitenkin ilmeni, että Loskutov oli salaa harjoitellut matalalentotaitojaan ja saapui maaliin selvästi ennen muita. Kannustajat pitivät peukkuja ja tanssivat noitatanssia, kuten kunnon urheilufanien / urheilijoiden fanien pitääkin. Urheilijat juoksivat puolestaan sen minkä kintuistaan pääsivät. Kaikki antoivat kaikkensa ja tulokset olivat suurenmoisia, kaikki juokkueen jäsenet saivat mitalit sekä (ainakin seuramme jäseniltä) ihailua osakseen. Kisan jälkeen oli edessä vielä yksi haaste; 158-askelinen porrasmäki. Niin yllättävää kuin se onkin, porrasmäen nouseminen oli yhtä raskasta niin äsken 12.5 km juosseille urheilijoille kuin faneillekin, jotka juoksun ajan olivat loikoilleet nurmella auringosta nauttien. Juoksun jälkeinen juhlallinen osuus pidettiin Inkeri-talolla. Siellä pitivät puheita urheilijoiden ja fanien edustajat sekä myös seuran hallituksen jäsenet. Tuon ohitse kiitäneen hetkisen ylevät tunteet jäävät kaikkien sydämiin vielä pitkäksi aikaa – siitä ei ole epäilystäkään. Näissä tunnelmissa ja lupauksin käyttäytyä niin hyvin kuin osaamme, kampasimme vielä hiukset (kenellä niitä on) ja lähdimme apulaiskaupunginjohtaja Helmen Küttin vastaanotolle.

Raatihuoneessa meidät otti vastaan apulaiskaupunginjohtaja Helmen Kütt sekä tiedotus- ja matkailujohtaja Krista Kull, jonka kanssa olimme jo aikaisemmin tehneet yhteistyötä. Tapaaminen pidettiin upeassa salissa, jossa oli suuri pöytä raskaine tuolineen. Emännät olivat erittäin vieraanvaraisia, seurueemme viihtyi hyvin ja välittömän tunnelman vallitessa kaikki pääsivät sanomaan sanottavansa. Tuntuu, ettei Viljandissa ole mahdollista liikkua huomaamattomasti, sillä apulaiskaupunginjohtaja nimesi heti seurueestamme ne, kenet hän oli aikaisemmin nähnyt kaupungissa. Ja hän osui aivan oikeaan. Vierailu raatihuoneeseen ylitti kaikki odotukset. Lämpimän vastaanoton lisäksi saimme ajettua asioitamme, meille näytettiin raatihuoneen saleja, niissä olevia taideteoksia ja vierailimme myös vesitornissa ihailemassa Viljandin näkymiä. Emme olleet suinkaan saapuneet vastaanotolle tyhjin käsin. Seura palkitsi Viljandin kaupunginhallituksen Tubli Koostööpartner -tittelillä. Tämä tosiasia on ikuistettu diplomiin, jonka luovutimme apulaiskaupunginjohtajalle. Hän puolestaan lahjoitti meille kaikille mitalit Viljandin symbolein. Kaikki oli mennyt niin hyvin, että oli syytä lähteä illalliselle Grand Hotell EVE:een. Myöhemmin illalla jokainen kulki omia polkujaan nauttien lämpimästä kevätillasta, ystävien seurasta ja Viljandin tunnelmasta (shhh…oluesta älkäämme puhuko ääneen).

Urheilulauantain jälkeisenä päivänä oli oivallista keskittyä tutustumaan Viljandin kulttuuriin. Erinomainen oppaamme vei meidät kävelyretkelle ja saimme katsoa meillä niin tuttavaa kaupunkia aivan uudesta näkökulmasta. Kirsimäen linnanmuuri, jota olimme tottuneet katsomaan kansanmusiikkifestareiden avajaiskonsertin taustana, olikin vanhan keittiön seinä. Riippusillasta, yhdestä kaupungin symboleista, saimme kuulla absurdin anekdootin: Silta oli aikanaan lahjoitettu kaupungille, mutta nyt lahjoittaja oli vaatimassa sitä takaisin! Monet vanhastaan tutut jutut saivat uudet mittasuhteet. Ne eivät olleet enää vain aikaisemmin nähtyjä Viljandiin liittyviä kohteita, vaan vanhojen viljandilaisten jälkiä, joista meidät erotti vuosisadat.

Kävelyretken jälkeen Helmen Kütt odotti meitä jo Tegelaste tuban terassilla, jossa hän tarjosi meille lounaan. Ruoka oli mainiota ja maistui erinomaisesti keväisessä ulkoilmassa. Jälkiruokana oli "tanskalainen tilantytär", josta tanskalaiset olisivat olleet hyvin kateellisia, jos olisivat tiennyt kuinka hyvälle se maistui. Mutta todellinen jälkiruoka oli Paul Kondasen taidekeskus. Se oli todellinen taideherkuttelijan elämys. Pieni Viljandi pystyy tarjoamaan suurta taidetta.

Ei ole enää mikään uutinen, mutta saimme todeta sen jälleen kerran, että Viljandi on yksi maailman parhaimpia paikkoja. Tätä vakaumustamme vahvisti erinomainen sää, mistä toki saimme kiittää säänjumalaa Esteriä, että hän sillä kertaa loisti poissaolollaan. Mutta nyt odotamme innokkaasti jo seuraavaa retkeä.


Iloinen ViljandiAjankohtaista seurassaSeuran esittelyVyryn juttuarkistoVyryn kuvagalleriaViestiä Vyrylle